Terveisiä telinevoimistelun parista!

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna oli vuoden päätösleiri maajoukkueringin parissa jonne matkasimme iloisin mielin Helmi Murron kanssa. Telinevoimistelun maajoukkuekeskus sijaitsee Kuortaneen Urheiluopistolla. Naisten telinevoimistelun maajoukkuerinkiin kuuluvat juniori ja seniori voimistelijat kokoontuvat viisi kertaa vuodessa leireilemään Kuortaneelle yhdessä valmentajiensa kanssa.

Neljä tehokasta, harjoittelun täyteistä päivää meni hujauksessa. Oli ilo päästä näkemään ja tutustumaan muiden valmentajien neuvoihin ja oppehin. Tämän leirin suurin anti oli nojapuilla harjoiteltava schaposhnikova liikkeen työstäminen yhdessä maajoukkuevalmentajan Igor Cherepovin kanssa. Kyseinen liike on aina liitetty pyörähdysliikkeeseen ja jonka avulla siirrytään ala-aisalta ylä-aisalle. Muuten saimmekin kovin kerryttää toistomääriä kilpailusarjoistamme. Edessämme oli ulkomaan kisamatka 10-12.12 Ranskassa sijaitsevaan Arquesin kaupunkiin.

Ennen kisoja saimme vielä vierailevan valmentajan käymään kotisalillamme. Kovatasoinen Nick Ruddock on toiminut brittien maajoukkuevalmentajana ja sai viimeisimmän valmennettavansa Amy Tinklerin mukaan Iso Britannian edustusjoukkueeseen lokakuussa Glasgowsa käytyihin telinevoimistelun MM kilpailuihin. Nickin kanssa harjoittelimme kaksi ahkeraa päivää. Kahdessa päivässä ei ihmeitä tehdä telinevoimistelusalissa, mutta hän antoi valmentajille arvokkaita neuvoja joihin kiinnittää huomiota suorituksen aikana. Sekä eri harjoitteita, neuvoja harjoitussuunnitelmaan tekoon ja jakoi omia kokemuksia sekä valmennusfilosofiaansa. Lisäksi totesimme jälleen kerran että voimaa ei voi koskaan tehdä liikaa!

Vielä samaisella viikolla oli luvassa kisamatkamme Ranskaan. Arquesin kansainvälinen kilpailu järjestettiin tänä vuonna 20 kertaa keräten kilpailijoita Belgiasta, Iso Britanniasta, Romaniasta, Venäjältä ja Canadasta. Suomea edusti kisassa Helmin lisäksi neljä muuta suomalaista. Matkamme alkoi torstaina 10.12 matkustuksella ja avoimella harjoittelulla kilpailutelineillä. Telinevoimistelussa vaihtelevat telineet kovin valmistajien välillä, joka tekee sen että suoritus kilpailutelineellä voi tuntua hyvin eriltä kuin miltä se normaalisti tuntuu tutulla telineellä kotisalilla. Avoin harkka ennen kilpailua takaa aina sen että ylimääräinen jännitys telineiden osalta on saatu purettua ennen itse kisaa. Harjoitukset sujuivat rauhallisesti ja telineetkin tuntuivat hyviltä.

Perjantaina 11.12 oli luvassa neliottelu, joka sujui oikein hienosti osaltamme! Helmi teki ehjän kisan, aloittaen ensin nojapuilla uudella nojapuusarjallansa, johon oli lisätty pari uutta liikettä ja sitä myötä myös pituuttakin. Seuraavana oli luvassa puomi, jossa hän pysyi koko sarjansa ja sai yhdistettyä kaikki liike- ja hyppy-yhdistelmänsä. Permannolla oli pientä vaikeutta musiikin seurannan kanssa mutta itse voltipätkät päätyivät kaikki seisomaan muutaman ylimmääräisen lisäaskeleen kera. Hypyssä kokeilimme ensimmäistä kertaa kilpailemista kahden hypyn kanssa, ja pääsimme heti mukaan hyppyfinaaliin! Hyppymme olivat vielä hyvin helpot emmekä näin ollen mitalleista kilpailleet, kokemusta kuitenkin karttui.

Kokonaispisteissä Helmi saavutti oman ennätyksensä 48,966 pistettä, arvostelu käytiin vielä seniorisääntöjen mukaan. Pisteillä ei valitettavasti tällä kertaa ylletty kovatasoisessa kisassa mitallisijoille, suomalaisista Helmi oli kuitenkin korkeimmalla sijalla. Tammikuusta lähtien Helmi lasketaan naisten telinevoimistelun parissa virallisesti seniorivoimistelijaksi ja näin ollen sanomme hyvästi vuodelle 2015 kuin myös juniorivuosillemme!

 Menestyksekästä uutta vuotta 2016 toivottaa,

Jenni Lindroos, Helmin valmentaja

Kausi 2015 pakettiin

1km aika-ajo EM-kilpailut Sveitsi. Aika 1.06.238 / 54,35kmh

Helmikuussa se alkoi ja lokakuuhun päättyi. Nelisenkymmentä kilpailupäivää kymmenessä maassa maantiellä ja radalla. Leirejä kylmissä sisähalleissa, loputtoman tuntuisia siirtymiä moottoriteillä, aurinkoisia kesäpäiviä satulassa, lukemattomia sairaspäiviä ja loppujen lopuksi kauden parhaat onnistumiset arvokilpailuissa kauden päätteeksi.

Kausi oli todellakin niin pitkä, että kevään tapahtumat ovat vain etäisiä muistoja mielessä, onnistumiset kaikonneet ajatuksista ja päällimmäisenä on tyhjä olo ajatuksella ”tässäkö se taas oli?”

Yhdeksän kuukauden mittainen kilpailukausi oli suunnitelmissa jaettu mukavasti kolmeen osaan ja tarkoitus olikin saada ulosmitattua paras osaaminen EM-kilpailuissa lokakuussa. Kausi alkoi todella huonosti, kun heti maaliskuussa jouduin pitämään lähes kolme viikkoa taukoa ylähengitystiesairauksien johdosta. Vuosi sitten lokakuussa alkanut sairastelukierre ei katkennut missään kohtaa kautta ja parin kuukauden välein olin viikon sairaana.

Talvella tehty työ kuitenkin kantoi läpi kevään pienistä takapakeista huolimatta. Ajoin jopa toukokuussa Valko-Venäjällä ratakilpailuissa omat ennätykseni kilometrin ja neljän kilometrin aika-ajoissa. Valko-Venäjän tulokset antoivat hyvää itseluottamusta tekemiseen, koska olin selkeästi oikealla tiellä. Kunnes…

Kesäkuussa ja heinäkuussa harjoitus- ja kilpailuohjelma rakentui väärin. Onnistuin ajamaan kesällä maantieajon SM-kilpailuissa kelvon viidennen sijan, mutta siihen jäikin sitten onnistumiset ja hyvät hetket tuolta ajalta. Päädyin vääränlaisiin kilpailuihin, harjoittelin väärin ja epäonnistumisen kierre syveni viikko viikolta, harjoitus harjoitukselta. Kaiken kruunasi ratapyöräilyn SM-kilpailut, johon saavuin paikalle valmiiksi väsyneenä, ilman minkäänlaista kiinnostusta ajamiseen. Ajelin, en ajanut.

Elokuukaan ei tuonut toivottua parannusta tekemiseen. Olin hyvin lähellä kauden päättämistä elokuun viimeisellä viikolla, kun ajo oli kilpailuissa vaikeampaa kuin vuosiin. Seitsemän viikkoa ennen EM-kilpailuja keksin kuitenkin tavan ratkaista ongelmaani. Tai oikeastaan kyseessä oli ”paniikkiratkaisu” ,koska jotain piti tehdä. Lopetin yhteistyön valmentajani Terry Gyden kanssa.

Terry on entinen Uuden-Seelannin olympiavalmentaja ja todella arvostettu ammattilainen ratapiireissä Oseaniassa ja Euroopassa. Ammattivalmentajana ratkaisu ei ollut hänelle suuri yllätys sinänsä, koska ”jotain piti tehdä”. Vaikka valmennussuhteemme päättyi, olemme edelleen yhteydessä ja vaihdamme ajatuksia harjoittelusta, valmennuksesta, ja ennen kaikkea tavoista kehittää yksilöä pyöräilyssä rajoitetuissa olosuhteissa.

Syyskuun ja lokakuun harjoittelin taas muutaman vuoden tauon jälkeen omilla ohjelmillani. Valmistavat kilpailut antoivat rohkaisevia signaaleja, joten tiesin, että olen oikealla tiellä matkalla EM-kisoihin, mutta toisaalta tiedostin kokoajan myös sen, että aikaa olisi käytössä liian vähän.

EM-kisoissa suoriuduin kelvosti. Ajoin henkilökohtaiset ennätykset kilometrin ja neljän kilometrin aika-ajoissa. Se on tietysti hyvä juttu, että onnistuu arvokisoissa tekemään ennätyksensä. Valitettavasti, tai eipä siinä mitään valitettavaa sinänsä ole, noilla ajoilla ei jumbosijoja enempää irronnut. En ollut EM-kisoissa yhtä hyvässä kunnossa kuin keväällä, vaikka ennätyksiä ajelinkin. Jouduin tekemään todella paljon enemmän töitä ajoissa verrattuna kevääseen. Vähän jäi tietysti hampaankoloon, mutta toisaalta parempi päättää kausi onnistumiseen kuin epäonnistumiseen.

Tällä hetkellä ei seuraavaa kilpailua ole kalenterissa. Suomi on ratapyöräilyn 1km aika-ajon MM-rankingissa sijalla 18 tällä hetkellä. 15 parasta maata pääsevät maaliskuun MM-kilpailuihin, joten tässä saa pari kuukautta jännittää kotosalla tammikuun puoliväliä jolloin ranking suljetaan ja MM-paikat jaetaan.

Kausi 2015 pitäisi vetää vielä pakettiin ennen kuin kautta 2016 kannattaa suunnitella. Seuralle toin kauden aikana kolme SM-mitalia, pari voittoa UCI GP-kilpailuissa Helsingissä, parhaimmillani olin kahdeksantena kilometrin henkilökohtaisessa UCI-kausirankingissa (29.10.2015 sijoitus 16.), mutta jäin palkintokorokkeen ulkopuolelle TS-kortteleissa ja SM-maantiellä. Tarvinnee keittää isosti kahvia joku päivä ja tutkia tarkasti, että mitä kaikkea muuta tuli tehtyä.

Kiitokset kuluneesta kaudesta kuuluvat vaimolleni Jannille, mahtaville yhteistyökumppaneille, kelta-mustille seurakavereille ja kannustajille!

Ensi vuonna tsempataan taas entistä kovempaa, ollaan aiempaa parempia ja voitetaan vielä enemmän!!

Lisää kuulumisiani voit lukea: mikasimola.blogspot.com

Mika

ps. ONNEA MIRELLA!!

Normaali arkipäiväni

Koska kesän kisoista on kulunut jo tovi, teen tästä toisesta kirjoituksesta vähän erilaisen. Kerron teille, millaista on arkeni pyöräilijänä. Otetaan tästä esimerkiksi tämän viikon keskiviikko, sillä se oli aika normaali arkipäivä. Ja päivähän eteni seuraavasti:

06:00 Herätyskello soi ensimmäisen kerran
06:25 Herään ja nousen
06:30 Aamupalalla, päivän lehden silmäily
06:40 Koulu- ja uintitavaroiden pakkaamista
07:00 Pyörän päällä, matkalla Piikkiöstä kohti Turkua
07:50 Muutaman pienen sakkolenkin jälkeen kurvaan Petreliuksen uimahallin pihalle
08:00 Altaalla uimassa
09:10 Uimatreeni tehtynä, nopeat saunat ja pukeutumiset, siirtyminen koululle
09:45 Koulu alkaa, ensimmäisenä  terveystietoa
11:00 Kouluruokailu
11:45 Toinen tunti, ruotsia
13:15 Viimeinen tunti, matematiikkaa
14:30 Koulu päättyy
14:40 Pyörän päällä matkalla kohti kotia
15:30 Kotona, läksyjen tekoa yms.
16:30 Päivällinen
17:30 Päivän toinen treeni, 1.5h pyöräilyä, jossa 9x15s. kirit
19:00 Päivän treenit tehtynä, venyttelyä
20:00 Telkkarin katsomista, läksyjen tekoa
21:00 Iltapalaa
21:30 Vielä vähän ruotsin verbikokeeseen lukua
22:20 Nukkumaan

Jos haluat seurata useamminkin kuulumisiani, onnistuu se parhaiten seuraamalla omaa blogiani jesseuusiperhe1.blogspot.fi

Treeni intoa kaikille ja hyvää syksyn jatkoa!

Jesse Uusiperhe

Pyöräilijä Jesse Uusiperhe

Hei kaikille!

Kuulun ensimmäistä vuotta Urheiluliiton Huipputiimiin ja siksipä lienee tarpeen pieni esittely itsestäni.

Nimeni on Jesse Uusiperhe ja lajini on pyöräily. Olen koko ikäni harrastanut liikuntaa monipuolisesti. Lajejani ovat olleet muun muassa hiihto, yleisurheilu, jalkapallo, juoksu, uinti, triathlon ja pyöräily. Pyrin monipuolisella liikunnan harrastamisella ja terveellisillä elämäntavoilla pääsemään mahdollisimman pitkälle urheilu-urallani. Samalla yritän olla innostavana esimerkkinä muille nuorille ja kannustaa heitä terveelliseen elämään, hyviin käytöstapoihin sekä yleiseen positiivisuuteen.

Minusta tuli pyöräilijä käytännössä vasta vuosi sitten syksyllä. Ennen sitä harrastin useamman vuoden triathlonia. Monien houkuttelujen jälkeen päätinkin viime syksynä lähteä koittamaan, mihin rahkeeni riittävät pyöräilijänä. Ensimmäinen vuoteni pyöräilijänä on ollut varsin mielenkiintoinen ja antoisa. Uutta kokemusta on kertynyt runsaasti, sillä olen päässyt kisailemaan Hollannissa, Saksassa, Belgiassa, Virossa, Latviassa sekä Luxemburgissa. Lajin vaihto triathlonista maantiepyöräilyyn on ollut odotettua haasteellisempi. Triathlonistina olin tottunut ajamaan kisoissa tasaisia suoria reittejä useimmiten yksin tai pienessä ryhmässä. Oli aikamoinen shokki viime keväänä lähteä Hollannissa ensimmäiseen isompaan pyöräkisaan, jossa 200 nälkäistä nuorta kammenpyörittäjää laitettiin samalle kapealle mutkittelevalle baanalle ja kaikki halusivat ajaa kärjessä. Tähän kun vielä lisäsi muutamat mukulakivi osuudet, niin voitte vain kuvitella, mitä kokemattoman Suomi pojan mielessä siinä kohtaa pyöri. :)

Kesän mittaan oma ajamiseni parani selvästi isoissa ryhmissä ja pääsin yhä paremmin mukaan pyöräkisailuun. Vaikka kesän kisoissa sijoitukseni eivät olleetkaan aivan kärkipäässä, oma tahtoni tulla ammattilaispyöräilijäksi on koko ajan kasvanut. Kilpaurheilullisten tavoitteiden lisäksi haaveenani on löytää liikuntaan/urheiluun liittyvä ammatti. Tähän liittyen opiskelen Kerttulin urheilulukiossa Turussa.

Tällä hetkellä on uusi kausi ollut käynnissä reilun kuukauden verran ja treenit ovat lähteneet hyvin käyntiin. Vielä on päässyt mukavasti ulos maantielle pyöräilemään aurinkoisissa syyskeleissä. Pikku hiljaa talven lähestyessä treenit vaihtuvat yhä enemmän sisätreeneiksi. Talven aikana tulee mm. vietettyä pari tuntia autotallissa rullien päällä eikä läheisen kuntosalin painotkaan jää vieraaksi.

Palataan vielä toisen postauksen merkeissä tarkemmin normaaliin arkeeni!

Jesse Uusiperhe

Syyskuulumiset!

Heippa!

Terveisiä täältä syksyisestä Porista, jossa peruskuntokausi on nyt lähtenyt kovaa vauhtia käyntiin. Kesän ja viime kevään vammat ovat nyt toivottavasti takanapäin. Ainakaan mitään kipuja ei tunnu ja olo alkaa tuntua vihdoin normaalilta, joten motivaatio on korkealla ja treenit maistuvat. Samalla kun peruskuntokausi on käynnissä, niin kirjoitan myös kauppakorkeakoulun kandidaatin tutkielmaani otsikolla ”Psyykkisen työhyvinvoinnin edistäminen organisaatiomuutoksessa”. Mielenkiintoinen aihe ja yli puolivälissä ollaan jo!

Tällä hetkellä siis harjoittelen kohti lyhyttä hallikautta ja päätähtäimenä tietenkin ensi kesän EM-kilpailut Amsterdamissa ja Olympialaiset Rio De Janeirossa. Jännittävät ajat käsillä. Tärkeintä on pysyä vuosi terveenä. Harjoittelua tulee tehtyä paljon ja kovaa, mutta se täytyy pitää myös järkevänä kehitystä ajatellen, vaikka kovaa treenaaminen onkin hauskinta.

Harjoitteluuni kuuluu tällä hetkellä paljon mäkijuoksuja ja –loikkia, määräintervallivetoja, jonkin verran voimaa sekä hieman nopeutta siellä täällä. Peruskuntokausi onkin siis aikaa, jolloin nopeus ei ole niin pääosassa, vaan keskittyminen on kunnon nostamisessa, jotta kroppa kestää sitten myöhemmin tulevaa tehoharjoittelua paremmin sekä kestää läpi pitkän kilpailukauden.

Tänä vuonna minulla on edessä vielä ainakin kaksi kotimaan leiriä. Seuraava etelän leiri on tammikuun alussa, jolloin vietän reilut kaksi viikkoa Teneriffan auringon alla hioen nopeuskuntoani kohti kilpailukautta.  Palaan teille varmasti myöhemmin leirikuulumisista!

Hyvää alkanutta syyskautta,

Nooralotta 

New beginnings

Racing Rhythms

Every race season has a rhythm to it. It begins with the winter months of base training where weeks begin to feel like months and time slows down. Then come the race preparations in early spring with training camps and the building of anticipation for races to come. When racing season gets underway in late spring, energy is sky high and every opportunity to push hard is greeted with arms wide open. After the first round of races ending in mid-summer, the battery is starting to run low even if motivation is high. For me it works best to embrace this natural low in my energy and take a step back from racing for a few weeks.

New generations

This year I took the mid-season low as an opportunity to spend some well deserved time with my family as this was a particularly special summer.  On July 2nd, my wife and two daughters welcomed to our family our 3rd child, a boy. Of course I am a proud father but it has also been exceptionally rewarding to watch our girls (4 and 7 years old) being proud 'big sisters' and taking care of their new sibling. Watching our little guy getting kisses from our daughters gives a different kind of purpose and drive to life and despite some less than ideal nights of sleep, this has given me a new boost of energy.

The calm before the storm

During this 5-week break from racing, I not only got a chance to be home more and spend time with my wife and kids, I also got an opportunity to focus on training instead of moving from one race to the next.  During the thick of racing season when I race every 2-3 weeks, there is very little time for actual training, so trying to make improvements becomes difficult once my racing is underway.  But now with a full five weeks without racing, I was able to get one solid block of training and make some improvements for the 2^nd half of the season.

Joroinen Calling

Two weeks after our son was born we made the annual journey to Joroinen for Finntriathlon, the national half distance championships. It is no secret that Finntriathlon Joroinen is a key highlight of every season for me.  Partly because I have had success there but also because of the social aspects where I get to see and interact with virtually the whole triathlon community in Finland.  A few years ago this was only a couple hundred and I am so pleased to have been part of the growth of triathlon in Finland to today where the race has over 1000 and many new events are starting across Finland.  Not only is the social component of Joroinen something to look forward to every year, but also the history of the race is something I am exceptionally proud to be a part of.  Now over 30 years old, the event has an impressive list of winners including many top Finnish names, many of which have top 10 finishes in Hawaii in addition to other top international results. 

Coming out swinging

As winner of the race the past three years, I was of course excited to come out and add my name to the winner’s list again.  I have trained well the past year and the improvements I have been seeing in training lately gave confirmation I am at a very strong level.  My strategy was pretty simple for the race:  show what I have been working on.  In the swim, which has historically been my weakness, I kept a respectable gap to the top swimmer of 3 minutes.  Then onto the bike I really wanted to show my improvements and went very hard from the beginning.  By 35km I had caught and dropped everyone and started to build a comfortable lead.  I continued on at a strong pace for the remainder of the race and ended the bike with about a 10-minute lead.  My running has been steadily improving for a few years now and I wanted to test how I could run after pushing the bike hard.  I was happy to see I could run comfortably despite the hard bike effort and managed to extend my lead by another few minutes.  I pulled off a respectable 3:57 total time and successfully added my name to the winner’s list for the fourth year in a row. 

Building toward the top

Last year I built my season around the goal of doing a series of full-distance Ironman races and getting a feeling for what I am capable of at that distance.  While I had some ambitions of qualifying for Hawaii last year, I knew that realistically I was mostly racing to gain experience at the full-distance international level.  The year was a success with two 6^th places and two 7^th places at Ironman events from South Africa and Lanzarote to Switzerland and Cozumel, Mexico.  It was quite clear what my international level was and I was pleased with that but I also aspire to more than 6^th or 7^th.  I believe in my ability to win at this distance in international races but I knew I needed to make some changes to realize my full abilities.  Working with my coach in the winter months, we decided on a racing program that focused on first building a large base of training before doing any racing.  The first half of the season would be devoted to racing half distance events to improve my power on the bike and my speed and efficiency in the swim and run.  Coming into the 2^nd half of the season the focus would shift to using the higher fitness levels toward achieving a breakthrough in my full-distance results.  Now with four half-ironman races under my belt this season, I am seeing and feeling the strategy working as intended as I build toward Ironman Chattanooga in September.  

Battling with a legend

As I continue to build toward my season goal of a top performance in Ironman Chattanooga, the next stepping-stone I have laid out will be the Turku Triathlon Weekend half-distance race. The event is one I am truly excited about as not only is it located in downtown Turku with a unique course, very near to my home, but non other than the legendary Timo Bracht will be coming to fight it out with myself for the win.  Timo is one generation more experienced than myself and his career achievements include multiple European championships as well as many times top 10 in Hawaii.  His top full-distance time rivals the pace I have achieved in half-distance!   On August 16^th, it will be my pleasure to try and top him at the half-distance race in Turku.  While the final result is far from known ahead of time, I can tell you it will be close!  I invite everyone to come watch the spectacle or participate yourself for a unique experience.  See you all in Turku!

Eetu Viitala: Odotettu kisakauden avaus lähestyy

Moro!

Kesän ensimmäinen kisailmoittautuminen on klikattu menemään ja fiilis sen mukainen. Avaan kisakauteni tämän viikon sunnuntaina Riihimäellä 100 ja 200m sileällä. Kesäkuun ajan kärsin takareisivaivasta. Kyseessä on todennäköisesti hermoärsytys, joka aiheuttaa kramppia takareiteen. Alkuperäisenä tavoitteena oli ehtiä SM-viesteihin, mutta viikot menivät turhan nopeasti. Nyt kaikki näyttää kuitenkin hyvältä!

Kovatehoiset juoksutreenit ovat jääneet erittäin harvinaisiksi ilmiöiksi. Samoin aitatreenit. Tähän on onneksi totuttu viime vuosien varrella, eikä henkistä kanttia horjuteta ”pienillä” vastoinkäymisillä. Kevät kokonaisuutenakin oli tuttuun tapaan vaikea. Säärestä löytyi rasitusmurtuman esiaste tammikuussa. Säärivaivaa ja sen syitä hoideltiin pitkälle kevääseen, mutta korvaava treeni on toiminut.

Olen saanut kunnian treenata pika-aitojen olympiavoittajan ja entisen ME-miehen Dayron Roblesin kanssa pari kuukautta. Hänen tekemisessään on sellaista sähäkkyyttä, mitä Suomessa harvemmin näkee. Vaikken itse ole päässyt paljoa tehojen kanssa touhuamaan, olen kuitenkin nähnyt, miten asiat pitäisi tehdä. Uskon, että maailmantähden treenien seuraaminen tuo kovan boostin vielä omaankin juoksuun loppukaudesta.

Kalevan kisoihin on vajaa kolme viikkoa aikaa. Se riittää. Mielikuva- ja allasharjoitteet ehdittiin viedä äärimmilleen ja nyt myös juoksutuntuma alkaa löytyä. 400 metrin kunto voisi olla parempikin mutta tänä vuonna onkin tarkoitus säväyttää hieman lyhyemmällä matkalla.

- Eetu